Aalto-yliopisto jatkanut StratMark hanketta. Pekka Mattila sanoo, että osalle yrityksistä markkinoinnista on tullut keppihevonen valtapolitiikalle. Hänen mielestään yrityksissä ei ole oivallettu, että markkinointi koskee koko organisaatiota. No juuri tästä on kyse, kun puhutaan kokonaisvaltaisesta markkinoinnista.
Jos yritys keskittyy vain asiakaspalveluun, voidaan siinä mennä liian pitkälle, jos taas tuijotetaan kilpailutilannetta, voivat seuraukset olla liiankin suuret.
Tämän päivän yrityksissä pitää ymmärtää asiakkaita ja heidän kokemustaan, mutta samalla pitää uskaltaa katsoa, kuinka kaikki kannattaa. Strategisessa markkinoinnissa on kyse siitä, että asiakkaan ääni kuuluu kaikkialla ja tuo ääni vaikuttaa yritysten myös päätöksentekoon.
Kannattaa pysyä hereillä ja ennakoida hyvissä ajoin mitä maailmalla tapahtuu. Yritysten pitää olla samalla asiakassuuntaisia sekä kilpailusuuntautuneita. Jos vain toista korostaa, voi muutos jäädä huomaamatta.
Legendaarinen GE:n pääjohtaja Jack Welch toi aikanaan käsitteen ”kassa tekee päätökset”. Nykyään monet teolliset tuotteet elävät aikaa, jolloin tuotteen valmistaminen, pakkaaminen, kuljettaminen ja varastointi tapahtuu valmistajan kassalla. Ja kun kassa on ohut, ei päätöksenteon harkintaan jää aikaa. Ei ole uskallettu pyytää ennakkomaksua. Nettikauppa elää taasen aivan päinvastoin. Ensin rahat, sitten tuote. Koska valmistaminen ja siihen liittyvät kulut ovat erittäin suuri menoerä, jää valmistajalle vain vähän varoja markkinoinnin suunnitteluun, tuotekehitykseen ja toiminnan kehittämiseen. Pääomaköyhässä maassamme tarvittaisiin juuri nyt tuohon pullonkaulaan joustavia rahoitusjärjestelmiä tai rohkeutta pyytää ennakkomaksua. Pitäisi uskaltaa muuttaa tapoja ja miettiä omaa yritystään: meneekö tässä kaikki vai ei mitään.
Suuret muutokset vaativat kanttia ja muutosvalmiutta. Ehkäpä tämä vuosi 2019 tuo muutoksen.
Kaikki vai ei mitään?